⭐️ AINO ⭐️

IRP Nordic teamin kartanlukija / kartturi Aino tavoittelee paikkaa naiskartturina SM ja MM tasolla. Ostamalla Ainon fanituotteita autat tavoitteessa

Synnyin autourheilijaksi ja autot ovat kiinnostaneet minua pienestä pitäen!

Viime vuoden helmikuussa avautui mahtava mahdollisuus ja pääsin ensimmäistä kertaa ralliauton kyytiin kartanlukijaksi Tornio-ralliin. Kipinä syttyi heti ja tiesin, että haluan tehdä tästä uran. Nuotinluku ja kartturin tehtävät ovat olleet minulle luontaisia ja huomaan kuinka nopeasti olen kehittynyt ja haluan kehittyä lisää!

Kaudella 2023 sain olla kahden eri kuljettajan kyydissä ja sain paljon kokemusta kilpailemisesta, kartanluvusta ja nuotittamisesta. Olen huomannut, että nälkä kasvaa syödessä ja tavoitteenani on päästä yhdeksi maailman parhaaksi naiskartturiksi. Tarvitsen lisää kokemusta ja sitä saa vain osallistumalla ralleihin.

Haluatko sinä olla mukana tekemässä tähden?

Tavoitteena olisi kilpailla 2024 F-cupissa, Hamussa ja Jyväskylän vetomiehissä. Myös tällä kaudella olen kahden kuljettajan kyydissä. Jotta kilpaileminen on mahdollista, niin tarvitsen yhteistyökumppaneita tukemaan matkaani. Yhteistyökumppani voi olla yksityinen henkilö tai yritys.

Kaikki varmasti osaavat kuvitella, ettei ralli harrastuksena ole halvimmasta päästä. Voidaan karkeasti laskea, että yhden rallin kulut ovat noin 5000€. Tähän summaan ei ole otettu huomioon auton huoltokuluja. Rallikohtaisia kuluja ovat renkaat (joihin menee yli puolet budjetista), ilmoittautumismaksut, polttoaineet, majoituskulut ja huoltomiesten kustannukset yms.

Kartturi tuo oman osansa rallikohtaisesta budjetista, jotta tämä kaikki olisi mahdollista.  

Tämän vuoksi tarvitsen yhteistyökumppaneita tukemaan matkaani kohti tähteyttä! Yhteistyökumppanit saavat oman tai yrityksen nimen IRPNORDIC Bemarin spoileriin, kattoon tai konepeltiin. Ralliauto saa näkyvyyttä somessa, lehdissä ja tv:ssä. Rallikohtaiseksi pääyhteistyökumppaniksi pääsee, kun otat yhteyttä: info@irpnordic.com

Kiitos!

Yhteistyöterveisin Aino

Ainon Fanituotteet

KARTTURI AINON FANITUOTTEET

Tarra ralliauton takaspoileriin

25.00 Sis. ALV 24%

KARTTURI AINON FANITUOTTEET

Tarra ralliauton kattoon

50.00 – 100.00 Sis. ALV 24%

KARTTURI AINON FANITUOTTEET

Tarra ralliauton konepeltiin

250.00 – 500.00 Sis. ALV 24%